torstai 10. syyskuuta 2009

Syys saapuu


ja tuo ihanan väriloisteen mukanaa. Vaikka kesä on ihanaa aikaa, on toisaalta kiva kun tulee syksy. Pimenevät illat ja raikas syksyn tuoksu. Iltasella hiljentyvä koti kynttilän loisteessa. Niistä asioista minä nautin.

Siivosin terassia tänään syyskuntoon. Pesin istuintyynyt, puistelin maton, lakaisin terassin ja hain noita kivoja lyhtykoisoja koristeeksi pöydälle enkelin lyhdyn kaveriksi.



Eilenkin illalla piti sytytellä kynttilöitä kun ilta pimeni. Pieni poikani kysyi, miksi meillä on niin paljon kynttilöitä. Vastasin, että äiti rakastaa kynttilöitä. Niin taidat tehdä oli hänen vastauksensa.

Illalla pohdin kynttilänvalossa omaa vanhemmuuttani. Olenko liian tiukka, löysä, osaanko antaa lapsilleni oikeanlaiset eväät, jotta siivet kantaa kun sen aika on.

Esikoiseni kanssa pohditaan yhdessä lähes päivittäin jatko-opintoihin hakeutumista. Kysymyksiä on paljon, mihin hakisin, mikä minusta tulee ja miten pärjään. Omaa pärjäämistään hän ei suoraan tuo esille, mutta rivien välistä sen voi lukea, että se mietityttää. On ihanaa omistaa murrosiässä oleva nuori, joka osaa olla haastava, mutta joka osaa myös keskustelemisen ja kuuntelemisen taidon ja ymmärtää ehkä joskus jopa minuakin :)

Onko esikoisen kasvaminen nuoreksi, aikuiseksi kovin pala vanhemmille? Minulla siitä ei ole vielä kokonaisvaltaista käsitystä, mutta luulen, että se voi olla näin. Esikoisen kanssa asiat koetaan ensimmäisen kerran kasvetaan vanhemmiksi, lapsen syntymä, vastuu lapsesta, päivähoito, esikoulu, koulun aloitus jne. Myöskin tietynlainen luopuminen siitä pienestä lapsesta tulee eteen, ensmmäistä kertaa. Ja se ei ole välttämättä helppoa, huomata, että hän vääjäämättä itsenäistyy, pärjää joka päivä enemmän ja enemmän ilman meitä, vanhempia. Mutta hyvä niin, niinhän sen kuulu ollakin, lapsethan ovat meillä vain lainassa. Sitä vain toivoo, että saisivat kaikki hyvän elämän ja pärjäisivät sitten kun siivet kantaa ja lapsuudenkoti jää taakse.

No niin tulihan siinä vuodatusta kerrakseen, mutta tällaisia ajatuksia tässä nyt päässä liikkuu ja
hyvä kun saa niitä johonkin purkaa!



Vuodatusten jälkeen vielä pari kuvaa kauniista kynttilästä, jonka sain äidiltäni. Ruusu, joka vaihtaa väriä lämpötilan mukaan, vihreää, sinistä, punaista hempeissä sävyissä. Kaunis se on, kiitos äiti :)



Nautitaan syksyn väriloistosta ja pimeistä illoista kynttilän valossa.




6 kommenttia:

  1. Terveisiä töistä, tippa linssissä täällä luen ajatuksiasi. Oikeassa taidat olla :-)

    VastaaPoista
  2. Tippa linsissä täälläkin...

    VastaaPoista
  3. Tippa linsissä sitä kirjoitinkin. Taisin eilen oikeasti oivaltaa jotain, lapset on oikeasti vain lainassa ja sitten ne saavat siivet joilla lentävät omaan elämään, mutta kuuluvat silti vahvasti myös meidän elämään!

    VastaaPoista
  4. Lapsesi ovat onnellisia, kun heillä on juuri sinä äitinään!
    Sinä olet äitien eliittiä!
    mummeli Innalanraitilta.

    VastaaPoista
  5. Monet tipat oli linsseissä kun luin sinun ajatukset.Välillä pitää olla tiukka,mutta samalla myöskin rakastava ja uskon näin myöskin olevan. Kaunis tuo ruusu.

    terveisin äiti

    VastaaPoista
  6. Kiitokset kauniista kommenteistanne. Elina oli lukenut myös illalla blogiani ja tuli ja kapsahti kaulaan ja sanoi kirjoitukseen olleen hyvä. Ja tuli sieltä suusta sekin ihana lause 'minä äiti rakastan sinua' :)

    VastaaPoista