perjantai 11. kesäkuuta 2010

11.6.1997

13 vuotta sitten minusta tuli äiti toistamiseen.
Saimme perheeseemme tämän ihana pojan,
joka on jo siis nuori mies.
Tänään jo 13-vuotias.

Tuomas on iloinen ja reipas nuorimies.
Ihana iso- ja pikkuveikka!

Tässä kuvassa hän on eilisenä päivänä
lähdössä pohjoiseen pienen siskonsa
kanssa. Aikamoinen luottamuksen osoitus
pieneltä siskolta, lähteä ensimmäistä kertaa
kauas mummilaan yksin, ilman vanhempia.
Ensimmäistä kertaa junalla matkustamaan.
Mutta onneksi matkaseurana on
se ihana ja luotetteva isoveikka.
Ja siispä matkaan vain, iloisin mielin :)


Onnittelut vielä Tuomakselle!

Meillä onkin sitten aika erilainen viikonloppu.
Vain kaksi muksua on kotona meidän
'vanhusten' seurana.
He kaksi siellä kaukana mummilassa
ja vanhin 'painos' oman kultansa kainalossa toisaalla ;)

Mutta nyt me 'tynkäperhe' nautitaan tästä.
Annetaa sitä laatuaikaa näille kahdelle keskimmäiselle lapselle.
He taitavatkin olla ne, jotka 'normaalissa' arjessa jäävät
vähimmälle huomiolle.
Katsellaan leffoja, syödään hyvin ja
ihan varmasti nukutaan aamulla pitkään :)

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Serkut täällä mummilassa haaveksivat yhteisestä iltapäivästä...käyköhän se?
    mummeli

    VastaaPoista
  2. Täällä vahhukset nauttii katsellen lasten leikkejä.Aika on Iidalla kulunut tosi hyvin.
    Nauttikaa!

    VastaaPoista
  3. Tuksu-mummi: eiköhän se on onnistu :)

    Äitee: Kiva että Iidalla aika kuluu. Ja Tumaksellakin eilisistä kuvista päätellen ;) Jääköhän se poika kesäksi asumaan mökille :) Nautitaan!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut sekä pojalle että äitille.

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista