sunnuntai 1. elokuuta 2010

ROOMA vol 2

No niin. Lupasin tänään lisää matkakertomusta Roomasta,
ja tässä sitä sitten tulee.

Aloitetaan kevyesti kuvilla
VATIKAANISTA
ja
tässä teille
PIETARINKIRKKO



Korkeutta kyseisellä kirkolla on 136.5m
Aika vaikuttava, kaikkinensa!


Siellä se pilkistää vielä...


Ja mamma se ei ikinä kyllästy ihailemaan koruja ;)
Tässä ollaan vielä Vatikaanissa.
Ostimmekin anopille muistoksi ihanan pienen lasienkelin
Vatikaanista.


Sillat Roomassa oli aika erilaisia kuin meilläpäin...
kauniita kaareineen kaikkineen.
Vesi on meillä kyllä kirkkaampaa ja PALJON
kivempaa katseltavaa!


Oh, jes we know ;)
Ja sinneppä siis!


Hard Rock cafe oli aikamoinen elämys.
Ja mieheni vaikka rokkimies onkin,
ei ollut tästä jutusta perillä ihan meikkulin
tasolla ;) Mä nimittäin olen haaveillut (hävettää tunnustaa)
parisenkymmentä vuotta pääseväni johonkin tällaiseen
paikkaan.
No Tukholmassa ois tietty voinu joskus jollain reissulla poiketa,
mutta eipä ole tullut poikettua.
Joten siis, minun ensimmäinen Hard Rock cafe t-paitani
on ostettu ROOMASTA :)
Hieno paikka, hyvää palvelua ja oi oi,
ihana muistella synkkinä hetkinä ;)


Siinä me matkaajat, viimesenä päivä, jo aika väsyneinä...


... mutta niin onnellisina ja iloisina :)


Löydettiin jo ekana päivänä taiteilija, joka teki ('väänsi')
hopealangasta nimikoruja.
Minä aikani niitä ekana päivänä ihailin ja
kun en hintaa tiennyt (enkä tollo kysynyt) ajattelin,
että no antaa olla, en osta.

Ja arvatkaa jäikö harmittamaan. NO JÄI!
Ja sitten viimeisenä päivänä sitten sanoin miehelle,
että nyt mennään katselemaan jos se mies vielä löysyisi.
Halusin niin ostaa meidän keskimmäiselle tytölle sellaisen
nimikorun.
Mies muisteli sen olevan ihan eri suunnalla, mutta
minä tyttö en onnekseni antanut periksi ja pidin pääni ja
sanoin mihin suuntaan mennään ;)
Ja voi, se löytyi.
Ja sitten vain kirjoitettiin nimi vihkoon ja
vääntäminen alkoi...


... ja parin minuutin työn tulos on tässä.
Reetta sai korun, joka on osoittautunut tärkeäksi aarteeksi
hänelle jo nyt.
Ja mamma on niin tyytyväinen :)



Hienoja kukkia, kukkivia puita ja pensaita riitti.
Saavat varmasti siellä kastella niitä kyllä ahkerasti, että
jaksavat kukkia noilla helteillä.


Rooma on kuuluisa myös lukuisista ja lukuisista
suihkulähteistään.
Niitä siellä todella oli paljon
ja kaikki niin kauniita!



Arkkitehtuuri varsinkin keskustassa on
vanhaa ja kaunista.
Hienoja 'taloja' porttien
takana turvassa.

Näihin tunnelmiin päättyy tämä päivä.
Ihana on itsellekin muistella tässä
samalla, kun näitä kuvia selailee ja
kirjoittelee matkakertomusta.

Yhden setin kuvia vielä teille laitan huomenna.
Roomassa järjestetään nimittäin joka sunnuntai kirpputoritapahtuma,
jota mekin tietenkin mentiin katsomaan
kun kerran paikalla oltiin ja päästiin.

Siispä
HUOMISEEN!

5 kommenttia:

  1. Kyllä paikka kolahti. Luulin aina etten ole kaupunkilomalainen, mutta Budapestin reissun jälkeen olen ollut toista mieltä. Ehkä tiemme rakkaani kanssa vievät joskus Roomaan :)

    VastaaPoista
  2. niin ja jäi sanomatta, että mahtavan ihana toi Reetta-koru.

    VastaaPoista
  3. Matkat ovat ihania.Ja niistä jää hienoja muistoja.
    Rooma on kaunis kaupunki.

    Ihania saippuoita olet tehnyt.Pitääkin Jyväskylä reissulla ostaa sinooperista tarvikkeita.Ja kokeilla.

    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos taas Rooman kuvista. Ihania paikkoja siellä on. Suihkulähteet ovat kauniita.
    Upeaa, että tulee vielä kirpparipostaus.

    Mukavaa illanjatkoa !!!

    VastaaPoista
  5. Voi onpas ihania kuvia Roomasta ja mukava et oli hyvä reissu! Tuollaset reissut tulee välistä niin tarpeeseen!

    VastaaPoista