Viikko takana ja taas on perjantai. Minun kohdallani se ei tarkoita suinkaan sitä, saisin nauttia vapaasta viikonlopusta. Ehei, huomenna ja sunnuntaina iltavuorot kutsuu. Mutta ei se mitään, ne on nyt hyviä tienestipäiviä, kun on niitä palkattomia opintovapaapäivä :)
Keskiviikkona uusi urakka sitten alkoi. Jännitti niin vietävästi mennä ekana päivänä. Mutta turhaan jännitin. Kiva porukka siellä oli ja hyvin olen ryhmään päässyt mukaan näinä kahtena päivänä, jotka olen siellä tällä viikolla ollut.
Tänään olikin mielenkiintoinen koulupäivä. Olimme tutustusmassa Tammer-tukkuun. Ihana paikka! Vietimme päivän yrityksen visualistin hoteissa. Tietoa tuli paljon ja päästiin harjoittelemaan paria juttua. Ensimmäinen yksiön stailaus-harjoitus tuli sitten tehtyä ja se tehtiin pareittain. Ja sitten päästiin harjoittelemaan somistusta. Alla oleva kuva on mun ja parini työnäyte. Kaikki tuo tavara oli levällään pöydällä ja meidän piti järjestellä se joko myynti tai näyttelypöydäksi. Ja näyttelypöytähän siitä tuli.
Keskiviikkona uusi urakka sitten alkoi. Jännitti niin vietävästi mennä ekana päivänä. Mutta turhaan jännitin. Kiva porukka siellä oli ja hyvin olen ryhmään päässyt mukaan näinä kahtena päivänä, jotka olen siellä tällä viikolla ollut.
Tänään olikin mielenkiintoinen koulupäivä. Olimme tutustusmassa Tammer-tukkuun. Ihana paikka! Vietimme päivän yrityksen visualistin hoteissa. Tietoa tuli paljon ja päästiin harjoittelemaan paria juttua. Ensimmäinen yksiön stailaus-harjoitus tuli sitten tehtyä ja se tehtiin pareittain. Ja sitten päästiin harjoittelemaan somistusta. Alla oleva kuva on mun ja parini työnäyte. Kaikki tuo tavara oli levällään pöydällä ja meidän piti järjestellä se joko myynti tai näyttelypöydäksi. Ja näyttelypöytähän siitä tuli.

Kiva viikko takana. Väsynyt olen toki iltaisin ollut, kun 'oikeata' vapaapäivää ei nyt ole ollut koko viikolla ja seuraava taitaa häämöttää ensi torstaina. Mutta on tämä terapiaa, kun saa välillä ajatuksen aiheeseen, joka oikeasti on lähellä sydäntä ja tuntuu niin omalta jutulta. Katsotaan kauanko tämä tältä tuntuu, mutta nyt tuntuu hyvältä! Ja se kait se pääasia on, onnellisuus!
Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua
juuri sinulle :)
Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua
juuri sinulle :)
En tiennykkään, että sisustajakoulutukseen (anteeks, en muista mikä se tutkinto oli nimeltään) kuuluu somistajan hommia. Mielenkiintosta. Oon itte suorittanu somistajan ammattitutkinnon 10 vuotta sitten. Ja nykyäänhän ne tosiaan taitaa olla nimeltään noita visualisteja ja lieneekö visuaalinen markkinoija-nimike käytössä.
VastaaPoistaKivalta kuulostaa ja ompa mukavaa, että porukkakin tuntuu heti kivalle, niin ei semmonen puoli sitten hierrä ja voi keskittyä täysillä asiaan! :)
Mukavaa viikonloppua! :)
Sanna-Mari: Ei siihen sinällään kuulukkaan, mutta tähän päivään se oli sisällytetty ja se oli ihan kiva juttu :)
VastaaPoistaItsekin työn ohessa kolme vuotta opiskelleena tiedän että vapaa-aika on kortilla,mutta kylläs sen kestää,kun on oikeesti kiinnostunut aiheesta ja loppujen lopuksi vuodet meni tosi nopeasti.Näin jälkikäteen ajateltuna.
VastaaPoistaKuinka kauan opiskelusi kestää.Joudutko ottamaan muita kiinni opiskelussa tekemällä tehtäviä jälkikäteen.
Meillä oli tiukkaa poissaolojen kanssa,jos oli pois tunneilta,ei saanut suoritusmerkintää ja joutui tekemään korvaavan tehtävän kotityönä.Kerran jouduin sairauden takia sellaisen tekemään ja se oli enemmän aikaa viepä kuin että olisi istunut tunneilla.
Mukavia iltavuoroja.
"Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua
VastaaPoistajuuri sinulle :)"
Jaa minullekkinko?
Terveisin Appi
Kuulostaa mielenkiintoiselta ja eikös olekin ihanaa opiskelu ja uuden oppiminen :)
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Tsemppiä sinulle:) Kyllä se palkitsee sinut tuo aherrus.Jos fyysisetsi väsyttää niin henkisesti se kuitenkin piristää!!!
VastaaPoistaTyöniloa
JaanaElina: Opiskelut kestää kesäkuun loppuun, eli hurjan pitkästä ajasta ei ole kysymys. Tehtävät ovat onneksi siinä vaiheessa että pääsen hyvin vielä mukaan, mutta ensimmäinen suunnitelma pitää kyllä tehdä aika nopeaan tahtiin, mutta yritän selvittää senkin :) Poissaolojen kanssa ei ole tiukkaa, mutta jos on pois täytyy tieto 'kaivaa' itse jostakin. Eli helpommalla pääsee kun istuu tunneilla ja sitäpaitsi se on kivaa :)
VastaaPoistaAhti: juuri sinulle :)
Merja: On niin ihanaa ja mukavaa :)
Riitta: Kiitos! Ja juuri noin, fyysisesti väsyttää, mutta henkisesti tuntuu kyllä kumman pirteältä, hymyilyttää vaikka väsyttää :)
Vapaa-aika on varmasti vähissä mutta ihana kun saat toteuttaa nyt haavettasi :) Tsemppiä ja antoisia päiviä!
VastaaPoistaKauniita joulujuttuja, alkaa jo mieli kääntyä tuonne jouluun ja pitäisi ideoita kehitellä ....
VastaaPoistaPari päivää sitten pikaisesti ehdin kuulumisiasi lueskella ja piti nyt tulla tarkistamaan jätinkö terveisiä vai ajattelinko niin vain :DDD
VastaaPoistaTosi mukava asia tämä sun uus askel :) Mieluisa ja virkistävä haaste varmasti, lisätöitäkin toki teettää varmasti. Mukavia "koulupäiviä"! :)