keskiviikko 10. marraskuuta 2010

JOTAIN JOULUISTA JO

Kiitokset edelliseen 'laihaan' postaukseen kommentoineille!
Aika haipakkaa on ollut, mutta antoisaa aikaa :) Jaksaa, jaksaa!

Eilen vietettiin pienimmän rinsessan kanssa oikeaa vapaapäivää ja lähdettiin pois kotoa neljän seinän sisältä. Suuntana Ideaparkki. Minulla oli mielessä katsella kouluhommiin liittyviä juttuja... mutta ne sitten vähän jäi laihalle katselulle, kun mentiin lapsen ehdoilla. Rinsessa nautti täysin siemauksin. Syötiin terveellisesti Hesellä ja voi kuinka tuo pieni ihminen nautti: 'äiti on ihanaa olla kaksistaan vapaapäivällä ja syödä täällä kahdestaan' :) H&M:llä kun ehdin pois lähtöä hän tuumasi 'katsellaan äiti vielä' ja niin katseltiin :) Mukaan ei tarttunut muuta kuin aikas söpöt jumppatossut nuppujumppaan. Eli ei se isoa ja hienoa tarvitse olla että lapsikin saa nauttia.


Minimanissa oli jotain kivoja joulujuttuja ja pari kivaa kyltiiä tarttui mukaan.


Löydettiinpä vielä aika söpö luuttu keittiöön jouluksi.
Ja lumihiutaleen muotoisia piparimuotteja, niitä ei voinu jättää kauppaan. Ennen en ole tuollaisiin törmännytkään.
Ikeassakin poikettiin, kun rinsessa halusi johonkin leikkiparkkiin. No sehän äitille sopi hyvin :) Sain rauhassa katsella ja jotain pientä tarttui mukaan, mm. joulupaperia ja joulunauhaa. Eli kyllä siis joulu hiipii jo voimakkaasti tän mamman ajatuksiin :)

Ikeassa rauhassa kierrellessäni ja katsellessani sain vielä hyviä ideoita yhteen tehtävään, jonka sitten eilen illalla vielä väänsin. Mittakaavaan huonekalujen järjestäminen on muuten aika haastavaa, mutta mielenkiintoista. Aika kului siivillä ja edes minä heikkohermoinen en menettänyt kertaakaan hermoja ;)

Perjantaina on luvassa mielenkiintoinen päivä kun päästään Tikkurilan väriluennolle.
Ja sen jälkeen lähdetään pienelle paussille arjesta,
minä, mies ja pari muksua pääsee mukaan.

Sunnuntaina sitten juhlitaan isänpäivää.


Juu ja ekat tontutkin on päässyt yläkaapista jo pois.
Eihän nämä nyt niin jouluisia ole, eihän :)
Hiljalleen joulu hiipii kotiin. Lunta kun vielä saisi. Satoihan sitä eilen, mutta kun nyt sataa vettä. Ärsyttää tämä soutaminen ja huopaaminen. Jos kerran tulee lunta niin miksi se ei voi vain pysyä maassa? Lunta siis ja pieni pakkanen, kiitos!

Joo'o, nyt höpinät sikseen ja lapsille ruokaa laittamaan ja sitten jos kaivaisi ompelukoneen esille, että saisi jotain pientä valmiiksi vielä tälle päivälle.

Mukavaa viikon jatkoa!

12 kommenttia:

  1. Kauniita esineitä, valloittavia :) Joulunodotus on ihanaa aikaa.

    VastaaPoista
  2. Ihania joulujuttuja olet jo laitellut esille. Nuo tontut varsinkin supersöpöjä.

    VastaaPoista
  3. Siis mistä kaupasta noi lumihiutalemuotit oli? Mulla on yks hiutalemuotti, mutta oisko se vähän luirumpaa mallia....pitää illalla ottaa kouraan ja tulla vertailee :D Ois kiva jos ois muutamaa erilaista hiutaletta.

    VastaaPoista
  4. olipas teillä mukavan kuuloinen tyttöjenpäivä! Leppoisaa yhdessä olo :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan kuuloinen tyttöjenpäivä, teillä ja tärkeä Iidalle :)
    perjantaita ootellessa :)
    mummeli täältä naapurista

    VastaaPoista
  6. Johanna: Kiitos! Joulun odotus on ihanaa aikaa, mutta vuorokaudessa vois olla enemmän tunteja niin ehtis enemmän :)

    Anastasia: Kiitos :)

    Sanna-Mari: Ideaparkista siitä kivasta käsityömyymälästä, joka on vanhassa kaupungissa. Hitsi kun nimeä en nyt muista :/ Mutta sinne jäi niitä vielä, hop hop hakemaan :)

    Maaka: Kiitos, kiva päivä kaksin piiitkästä aikaa :)

    Tuksu-mummi: Juu'u tärkeä oli, molemmille! Perjantaita täälläkin jo odotellaan, kuka mistäkin syystä :D

    VastaaPoista
  7. Kivoja löytöjä teit . Ja ihana tuo teidän rinsessa, ei sen tosiaankin aina tarvitse olla niin suurta. Tunnelma ratkaisee ja hän selvästi nautti teidän yhdessäolosta :)

    Mittakaavapiirtäminen on kivaa, mutta haastavaa. Mihin mittakaavaan piirsitte? Me oleme piirtäneet mittakaavoihin 1:20 ja 1:50. Olemme myös piirtäneet paljon projektioita, eli kalusteita edestäpäin.

    Iloa loppuviikkosi!

    VastaaPoista
  8. Merja K: Kiitos :)

    Mittakaavassa piirsin siis elämäni ensimmäistä kertaa ja huomioiden sen, että en ole ollut edes teoriatunneilla mukana, niin onnistuin mielestäni ihan hyvin :) Tosi mielenkiintoista! Niin ja piirrettiin mittakaavassa 1:50.

    VastaaPoista
  9. Ihanan joulusävytteinen kirjoitus...joulumieli alkaa hiipiä tännekin jo pikkuhiljaa :)

    Mukava yhteinen vapaapäivä teillä ollut pienimmän rinsessan kanssa. Ihan arkisista ja pienistäkin asioista pystyy iloitsemaan, ei aina tarvitse tosiaan järjestää mitään isoa tuottaakseen iloa.

    Toivottelen jo mukavaa perjantaita niin väriluennolle kuin arjen irtiotollekkin mitä se sitten lieneekään teidän kohdallanne. Itsekin odottelen jo huomista sillä mekin miehen kanssa "irrottaudutaan" hetkeksi arjen kuvioista :)

    VastaaPoista
  10. Pitäisköhän munkin jo kaivaa Nisset esille:) joululaulut jo raikaa, mutta muuta en ole vielä laitellut. Meilläkin Eevi nauttii aina suuresti "tyttöjen shoppailureissuista" :))

    VastaaPoista
  11. Ihanat noi tonttuset! En oo myöskään nähnyt tuollasta lumihiutalemuottia, kiva! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Hei Virpi.
    Vapaapäivät on ihania, varsinkin kun pääsee shoppailemaan ihan tyttöjen kesken! Joulunodotus se on itselläkin jo kovin pinnalla. Joka aamu mietin, että vieläköhän esillepanoa pitäis odottaa, ainakin tämä päivä.PIINAAVAA, ihan kuin lapsena.Sinä olet ollut ihailtavan aikainen, pisteet siitä! Enkeleitä elämääsi.

    VastaaPoista