maanantai 14. marraskuuta 2011

KUULUMISIA


 Heippa pitkästä aikaa! Pari viikkoa on mennyt kuin siivillä ja tietokoneella istuminen on ollut aika minimissä. Nyt päätin tulla kertomaan teille vähän kuulumisia. 

Ensin kerron riemun kiljahdusten saattelemana teille, että sain unelmieni työn, ihanaa! Ei enää vuorotyötä, säännöllinen rytmi, kaikki juhlapyhät ja viikonloput vapaata, ihana työ, ihanat työkaverit ja vauvojakin saan vielä tuoksutella kun omia ei enää ole tilauksessa :)

Toinen huippu juttu on se, että olemme yhdessä vanhimman rinsessan kanssa löytäneet yhteisen harrastuksen liikunnan parista. Ollaan käyty jumpassa jos toisessakin, etsitty niitä omia, meille sopivia juttuja. On kokeiltu zumbaa, pilatesta, vatsa/peppujumppaa, lattareita, balancea, afro powerdancea ja tänään oli vuorossa fitball. Ja totuus on tullut kyllä ilmi, vatsalihakset on jääneet jonnekin hamaan menneisyyteen. Mutta jospa ne sieltä vielä tiukalla kurilla löytyis :) Tavoitteena on käydä kolme kertaa viikossa liikkumassa, katsotaan kauanko innostus kestää. Tosin hyvänä tsemppinä tässä on se, että joka kuukausi tililtä häviää rahaa ja sen eteen ois tietysti kiva saada jotain, vaikkapa kipeät lihakset ja kunnon hiki!

Työn ja jumpan ohella kaikki muu rullailee entisellä painollaan. Lapset voi hyvin ja kotityöt ei valitettavasti häviä mihinkään. Viikonloppuna ehdin laulatella ompelukonettakin pienen tauon jälkeen ja mitäs se muuta sai aikaiseksi kuin jouluisia juttuja :) Joulua en muuten vielä ole kotona laitellut, mutta tunnelmavaloja alkaa olla vähän joka nurkalla. Nisset vois kyllä ensi viikonloppuna kaivella esille. Joululehtiä on tullut kahmittua aika annos ja voi voi kuinka ihania juttuja ja ideoita niissä on. Jospa ensi viikonloppuna oikein paneutuis joulun suunnitteluun, kotoiluun ja näpertelyyn :)


Nyt toivotan iloista ja puuhakasta viikkoa kaikille Mammankammarissa poikkeaville!

14 kommenttia:

  1. Moikka!

    Kiva kuulla sustakin pitkästä aikaa :O) Mun tekis mieli kans alottaa joku jumppa tai joku sellainen, mut sinne on niin pöhkö mennä yksin (kukaan kavereista ei oo lämmenny ajatukselle ;) Täälläkin on puuhasteltu jo aikalailla joulujuttujen parissa ja viikonloppuna laittelen lisää kans joitain koristeita ;) <3

    VastaaPoista
  2. Voi pöh, minä pösilö unohdin kokonaan :O)... ONNEA TUHANNESTI unelmatyöpaikan saavuttamisesta<3!!

    VastaaPoista
  3. Minna: Ymmärrän sua oikein hyvin, sama kynnys minullakin on ollut, mutta ihan hyvin sinne voi kuule tulla yksinkin, mutta yksin siellä ei tarvii olla :) Mukaan vaan ja kivaa on!

    VastaaPoista
  4. Sama täällä, että työ, koti jne. ovat syöneet blogiajan... Nyt nautin vapaistani ja yritän pysyä paremmin kärryllä muidenkin kuulumisten suhteen :)

    ONNEA ihan mielettömästi työsi johdosta! Aivan upea juttu! Tästä tuli tosi hyvä mieli :)

    Ihania sydämiä... Myynnissä...?!

    VastaaPoista
  5. Voi onnea - ihana juttu! Ja suloisia nuo sydämet ♥

    VastaaPoista
  6. Kivoja kuulumisia :) Ja onnea minunkin puolestani työpaikastasi, mukava lukea, että viihdyt noin hyvin.

    Iloista tiistaipäivää!

    VastaaPoista
  7. onnea uuteen työhön!
    Ja tuo jumppa, mä rohkaisin itseni ja menin yksin Bodybalance ja bodyslow, nautin ja viihdyn. Vatsatanssia siihen vielä kerran viikossa ja lihakset huutaa hallelujaa!

    Nautitaan!

    VastaaPoista
  8. Onnea paljon unelmatyöpaikastasi!!

    VastaaPoista
  9. Onnea uuden työpaikan johdosta! Kyllähän se vuorotyö hieman rajoittaa elämistä. Mieki ootan, että mun tyttö tulee takasin sieltä maailmalta ja lähtis mammaa viemään jumppaamaan :) Mukava kun on yhteinen harrastus !

    VastaaPoista
  10. Hurjan paljon onnea unelmatyön johdosta <3. Kunpa itsekin keksisin puolen vuoden aikana sen unelmatyöni...

    -Tuija-

    VastaaPoista
  11. Voi mahtavaa kun sait työn! Lämpimät onnittelut <3

    VastaaPoista
  12. Onnea uuteen työhön, mukavaa, että olet saavuttanut näin mieluisan asian!
    Puuhakasta viikon jatkoa sinnekin!

    VastaaPoista
  13. Psst, blogissani on sulle jotain ;-)

    -Tuija-

    VastaaPoista