lauantai 7. tammikuuta 2012

Kevättä kohti mennään

Heippa pitkästä aikaa! Onpas ollutkin hiljaiseloa täällä blogissa, mutta siihen se hiljaiselo sitten loppuukin. Joulukuu oli ja meni. Kiirettä oli töissä ja kotonakin, kuten varmasti kaikilla muillakin. Joulu vietettiin rakkaiden parissa ja paras joululahja minulle oli se, kun sain kuin sainkin vanhempani meille joulunviettoon. Isolla porukalla joulua juhlittiin, ensin syötiin joulupäivällinen anoppilassa ja sitten siirryttiin meille joulupukkia odottamaan. Meitä taisi olla paikalla parhaimmillaan 15 henkeä. Joulusta jäi lämmin ja ihana muisto taas takataskuun! 

Perhe on lomaillut kaksi viikkoa ja mä olen paiskinut töitä muuten, paitsi nyt olen saanut olla vapaalla keskiviikosta ja olen tästä minilomastani kyllä nauttinut. Leffoja on tullut katseltua aika määrä. Voiko vapaan aamun aloittaa paremmin kuin katselemalla romattista leffaa yksin kun talo on vielä hiljainen... ei voi :) Meillä lasten rytmi on ihan päälaellaan ja kauhulla odotan maanantaita ja aikasta herätystä kera lasten, apua. Onneksi rytmi kääntyy pian normaaliin tai ainakin ennen on käynyt näin ja toivottavasti nytkin! 

Jouluiset jutut on siivottu kaappeihin ja varastoon odottamaan seuraavaa. Vaikka joulusta nautin, niin kyllä on taas ihanaa, kun vaaleat maanläheiset värit on ympärillä. Kevättä kohti siis mennään rytinällä. Mieli menee, ulkoilma ei. Lunta on tullut vasta nyt ja pakkastakin on ollut huikeat viisi astetta, talvi siis on tullut. Mä en niin välitä, mutta lapset nauttii kun saavat laskea pulkkamäkeä ja touhuilla pihalla. Ja on se ihan kiva mammastakin kun ei niin kura kantaudu sisälle. 

Laitetaan tähän muutama kuva olkkarista, vaikka eipä siellä just mikään ole muuttunut tilanteesta ennen joulua. 



Hilima ja Onnikin odottaa jo kevättä hymy suupielissä :) 


Ja varma kevään merkki on tulppaanit!

Ihanaa viikonlopun jatkoa teille ihanaiset naiset ja miks ei miehetkin!

17 kommenttia:

  1. Ja huomenna siellä juhlitaan :)??
    Mukavaa illan jatkoo täältä liki-mummilasta

    VastaaPoista
  2. Kivalta näyttää, kuten aina ;) Mitenkäs olet pärjännyt valkoisen sohvan kanssa?

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköistä teillä. Kivaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Mukavaa alkanutta uutta vuotta!

    -Tuija-

    VastaaPoista
  5. tuksu: juhlitaan sillai matalalla profiililla :) Tervetuloa kaffille!

    Sally: Yllättävän hyvin on pärjätty. Valinta ei kaduta ollenkaan eli tykätään kovasti!

    Johanna: Samoin sinne!

    Tuija: Kiitos samoin :)

    VastaaPoista
  6. Kaunista teillä on . Ihania nuo tulppaanit, niin keväisiä.
    Pakko vaan viettää tämä alkanut talvi alta pois.
    Minunkinn tekee niin mieli tuota valkoista sohvaa, päällisethän on konepestäviä, jos sattuu likaantuu.
    Mukavaa lauantai iltaa!

    VastaaPoista
  7. Minäkin sain laitettua joulujutut kaappiin.Nyt sitten voinkin keskittyä neulomaan.
    Hyvää viikon loppua.
    äite

    VastaaPoista
  8. Kiva, että laitoit kuulumisia.

    Kyllä minustakin joulu-värit ovat nyt out, vaaleus on valttia:)

    Kiitos...ihanasta joulu-sukasta!!!

    Lokoisaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia!

    Ja allekirjoitan niin tuo vapaan aamun yksin hyvän, romanttisen, leffan parissa;)
    Siitä on aikaa kun niin on meillä tapahtunut, mutta laitanpa korvan taakse, ehkäpä kesällä viimeistään.

    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  10. Kiva kuulla, että olet saanut viettää rentouttavia vapaita:) Ihania kuvia! Mukavaa viikonlopun jatkoa, Virpi!:)

    VastaaPoista
  11. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja tammikuuta ylipäätänsä :) Blogitauko tekee välillä hyvää

    VastaaPoista
  12. Meillä lapset ovat käyneet jo viikon koulua. Samaa pelkäsin minäkin... joululomalla valvoivat urakalla. Hyvinhän tuo taisi mennä lopulta... Oikein hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  13. Sama homma täälläkin...illalla kukutaan eikä nukuta...nuorempi heräs tänään puol ykstoista...saattaa vähän nikotella kun maanantaina on kasiin meno...
    Eiköhän se siitä äkkiä tokene kun arkirytmi lähtee rullaan. Toivottavasti ainaki :D

    Ihanan keväisen näköstä teillä! Mulla jäi tulppaanit vielä kauppaan, kun oisin mieluusti ottanu vielä hankien kunniaks valkosia :P

    VastaaPoista
  14. Samoin on täällä ollut koko joulukuun mahdoton kiirus, eikä ole blogimaailmassa kerinnyt oikein tarpeeksi selailla. Meill alkoi koulu jo tällä viikolla ja kyllä se monella oppilaalla ja opettajallakin hankala oli, kun rytmin ihan päälaellaan. Mutta päivät pitenevät, se on pääasia :)

    VastaaPoista
  15. meillä on ihan sama ipanoitten rytmin suhteen, hyvä kun ovat hereilä kun mie jo pääsen töistä! onneksi siihen tulee huomenna muutos !
    Joo eiks ookki ihanaa, kun on päässy punasesta eroon ;)
    reipasta tammikuuta :)

    VastaaPoista
  16. Kiitokset teille kaikille ihanista kommenteista! :)

    VastaaPoista