keskiviikko 29. syyskuuta 2010

SEKALAINEN SEURAKUNTA

Joo, on meillä ollut aika sekalaista seurakuntaa täällä.
Osa sairastaa, osa ei. Osat niin sanotusti vaihtuvat tiheään tahtiin.
Itse podin alkuviikon ja tänään oli jo hyvä päivä ja suunnittelin huomenna
meneväni töihin.
Mutta, nyt on keskimmäinen rinsessa kuumeessa, joten taidan hoidella
häntä nyt sitten ainakin huomisen kotosalla.

Blogiakin on ollut ajatus päivittää monena päivänä, mutta voimat eivät vain ole siihen
riittäneet. Mutta nyt riittää jo :)

Tänään illasta sain jopa ommeltua jotain,
joten tosiaan, terveiden kirjoissa aletaan olla.


Tein tällaisen kivan sydännauhan ja tietysti brodeerasin siihen
vähän tekstiäkin kun kone kerran on tullut hankittua :)
Mielestäni se näyttää ihan kivalta tuossa eteisen kaappivanhuksen ovessa.



Sitten kokeilin varjostimen tekoa ja tässä tuotos.
Jalka on ehkä liian korkea, mutta menettelee nyt uutta odotellessa.


Meidän potilas ja meidän todella siisti olohuone :)
Potilas on innokas neulomaan ja tällä kertaa syntyy
kännykkäpussi.


Kauan odotettuja 'vieraitakin' saatiin kun vanhin rinsessa poikaystävänsä
kanssa tuli. He kun viettävät paljon aikaa poikaystävän kotona, kun kouluun kulkeminen
sieltä käsin on paljon helpompaa ja mikä parasta heidän mielestä niin saa nukkua aamulla pidempään.Pienin rinsessa oli kovin mielissään näistä 'vieraista'
ja roikku perässä kuin takiainen :)


Ja lopuksi muttei vähäisimpänä mainintana tunnustus, jonka sain jo viime viikolla
ihanaiselta anopiltani Tuksulta blogista Wanha Mummula.
Kiitos kaunis!

Tämän olen jo niin monissa blogeissa nähnyt että en sen kummemmin laita
kenellekkään tietylle eteenpäin vaan heitän sen teille kaikille,
nappaa kiinni jos blogissasi ei tätä vielä ole.
Ihania blogeja on niin paljon. Ja koko ajan löytyy lisää uusia tuttavuuksia :)
Siinä kivasti illan tunnit vierähtää kun niitä lueskelee!

Ihanaista loppuviikkoa teille!

torstai 23. syyskuuta 2010

LEIPURI HIIVA

hän asuu Kumputiellä...
Aamulla kun pienin rinsessa heräsi (vasta vähän ennen kymmentä)
alettiin tekemään pullataikinaa.
Siitä on niin kamalan kauan kun on viimeksi pullaa leivottu.
Pullataikinan kohoaminen oli rinsessan mielestä niiiiin pitkä aika.
Aika moneen kertaan ehti kysyä, joko se on kohonnut :)


No vihdosta viimein päästiin itse asiaan.
Ja takinan vaivaminen oli niin hauskaa puuhaa
ilmekkinhän sen jo kertoo.


Pullien pyörittämisestä ei vauhtia puuttunut.


Äite teki kierrepullia ja tottahan se kiinnosti pientäkin leipuria.
Ja hienoja hän osasikin tehdä.
Voi sitä onnistumisen riemua :)


Pullien voiteleminen onnistui näppärästi.
Tosin puolivälissä ekaa peltiä kyllästys iski
ja äiti sai hoitaa loput.


Tässä rinsessan 4v taidonnäyte pullatytöstä.
Rusinoita hän ei halunnut laittaa,
on kuulemma parempaa näin :)


Herkullista torstai-iltaa!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

ARVONTAVOITTO

Torstaina töistä palattuani minua odotti mukava juttu kotona.
Nimittäin arvontavoitto blogista Olipa kerran koti.
Kiitokset Eena!
Paketissa on ihanuuksia.
Koko perheen suosikiksi taisi nousta tuo hauska taulu :)

Siellä ne nyt meidän wc:tä koristaa ihanasti!

Nyt on ollut hiljaiseloa niin sisustus kuin ompelun sarallakin.
Töitä, töitä, töitä ja ne haittaa tosi pahasti harrastuksia ;)
Mutta jospa loppuviikosta taas tapahtuis jotain,
kun vapaalle pääsee.

Oikein mukavaa uutta alkaa viikkoa!

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

KVAAK KVAAK

Tänään aamupäivällä hiekkalaatikonreunalla istuessani sain inspiraation.


Näistä tervikkeista syntyi...


...nämä.
Iidan kanssa ulkoiltiin ja siivoilin pihaa ja sitten istahdin katselemaan lapsen leikkejä
ja keräilin muutamia muotteja omiin tarkoituksiin.

Aika suloisia lasten saippuoita tuli!
Juho 9v. ilmoitti että on aika mahtavan hienoja :)
Tuoksuna ja värinä kaakao ja ruusu.

Nyt on saippuantekovärkit vain niin loppu, että on pakko tehdä keikka Sinooperiin jotta
ihana harrastus saa jatkoa.
Tämä saippuan teko on mun mielestä oikeasti sellaisten 'mulle kaikki nyt tässä ja heti' ihmisten puuhaa.
Valmista tulee ja nopeasti :)


Tänään ompelin vähän rästejä pois.
Tämä satsi menee ystävälle.


Ja tämä pussipiilo on ehdotus toiselle ystävälle, joka sanoi haluavansa vaaleanpunaista.
Katsotaan osuinko ollenkan oikeaan.

Huomenna alkaa taas uusi, pitkä työviikko. Meillä osa porukkaa on sairastanut
kuume/kurkku/nuha/yskä tautia. Toivon niin ettei käy koko porukkaa läpi!
Omassa kurkussakin kyllä pieni siili tuntuu nyt asuvan.
Mutta jospa se aamulla ois jo löytänyt tiensä pois...

Mukavaa uutta viikkoa!

lauantai 11. syyskuuta 2010

YLLÄRI JA KYNTTILÖITÄ

Sain torstaina ihanan yllärin.
Ystävä lahjoitti minulle alla olevan ihanan kynttilätelineen.
Hän oli löytänyt sen kesällä kirpparilta ja päätti nyt
lahjoittaa sen minulle. Sopii meille kuulemma hyvin :)
Ja niin kyllä sopiikin!

Nämä tällaiset pienet asiat on niitä parhaita ja ihanimpia,
saavat ihmisen niin hyvälle mielelle!



Innostuin eilen työpäivän jälkeen siivoamaan sekä sisällä että ulkona.
Kuihtuneet kesäkukat saivat kyytiä ja tilalle tuli lyhtyjä.
Sytyttelin terassille kynttilöitä ja illalla kun talo rauhoittui,
istuin siellä ja nautin hämyisestä tunnelmasta.



Tänään on Voipaalassa Vanhan ajan markkinat.
Ja sattuipa niin ihanasti että minulla
on viikonloppu vapaa, joten markkinoille mars.

Kiitokset vielä edellisiin postauksiin kommentoineille.
Ja uusille lukijoille tervetuloa mukaan seuraamaan
Mammankammarin tapahtumia ja tunnelmia :)

Reuntouttavaa lauantaita!

torstai 9. syyskuuta 2010

KAKKU

Innostuin eilen aamupäivällä ennen töihin lähtöä tekemään saippuaa...


'Leivoin' kakun saippuasta.
Aika söpöhän siitä tuli ja yksi kaveri sen jo heti varasi itselleen :)


Joulua varten ajattelin tehdä myös saippuoita ja tässä alkua:
suklaa- ja kanelisaippuaa.

Iloista torstaita
sinulle!

maanantai 6. syyskuuta 2010

OMPELUTERAPIAA

Tänään iltapäivällä, kun lapset oli ruokittu, kaupassa käyty ja pyykit pesty,
istahdin ompelukoneen ääreen vietämään terapiatuokiota.
Tuokio venähti illan mittaiseksi, koskapa kaikki olivat sangen tyytyväisiä,
eikä kukaan ollut minun palveluksiani vailla.
Alla tämän päivän tuotoksia.




Huomenna aamuvuoroon töihin ja illaksi kurssille.
Tulee pitkä päivä, mutta antoisa uskoisin.

Nyt iltateelle ja untenmaille autuaille!

VAPAAPÄIVÄN VIETTOA

Päätettiin pienimmän rinsessan kanssa lähteä aamulla kirjastoon,
vapaalla kun ollaan. Iida rakastaa kirjoja, on jo ihan pienestä pitäen
jaksanut kuunnella pitkiä satuja ja katselee omikseen paljon kirjoja.


Matkalla on tällainen ihana Pellavapää, joka on siis kudonta-asema.
Sinne pitäisi joskus päästä kutomaan mattoja tai jotain muuta hauskaa.
Aika vaan on niin rajallista, että ehkä sitten eläkkeellä ehtii :)


Nappasin kirjastostakin kuvan, kun se ei mielestäni ole mitenkään
perinteisen kirjaston näköinen.
Usein kirjastot ovat isoja, jyhkeitä ja modernejakin rakennuksia.
Meidän kirjasto on pieni ja aukikin vain kolmena päivänä viikossa.
Idyllinen ja ihana. Kirjastonhoitaja on erittäin ystävällinen ja palveluhenkinen.
Siksipä siellä on kiva pistäytyäkin.


Iida valitsi nipun kirjoja ja taisi siinä muutama dvd olla jatkona.
Joku hauska kirja löytyi jota piti jo esimakustella kirjaston säkkituolissa.
Mun söpönen :)

Paluumatkalla käytiin taas omppuvarkaissa :)
ja piirakka tuli juuri uunista ulos.
Nyt kahven keittoon.

torstai 2. syyskuuta 2010

OMPPURETKI

Lähdettiin aamulla Iidan kanssa omppuretkelle Voipaalalle.
Pari tyhjää koria mukaan, joihin kerättiin omppuja
ja yhteen koriin eväät.
Heti kun päästiin puutarhaan, Iidalle tuli yllättäen jano.
Ja minuutin välein hän taisi kysellä, koska syödään eväät :)



Kaunis päivä, aurinko paistoi, mutta tuuli on kyllä jo aika kylmä.
Iida intoutui kiipeilemään omenapuussa.
Aika voitonreimuisena siellä hymyillään :)


Kun kiipeilyt oli kiipeilty ja omenoita korit täynnä,
syötiin ne eväät ja hyvin maistui.


Kotona pieni leipuri teki äitin avustuksella ihanan omenapiirakan.


Lurps ja nam... hyvää oli!

Aurinkoa päivääsi :)



keskiviikko 1. syyskuuta 2010

PELTIKYLTTEJÄ JA TEKSTEJÄ

Mä oon ihastunut ja tykästynyt näihin peltikyltteihin ja sisustusteksteihin.
Ikihyviksi ihastunut!
Tässä joitakin joita meiltä löytyy.


Tämä teksti kuuluu enemmän isännälle, koska hän on
enemmän innostunut ruuanlaitosta kuin minä.
Ennen se innosti minuakin, mutta jostain syystä
siitä on tullut ns. pakkopullaa minulle.


Eteisestä löytyy tämä...


Ja allakerran WC:stä tämä.


Makkarissa, missäs muuallakaan...


Eteisen kaapinovessa roikkuu tämä
omatekemä sydän.


Bonuksena tämän päiväinen 'väkerrys'.
Sally voitti arvonnan ja teki toivomuksensa
pussipiilosta.


Ja tässä on ensimmäinen ehdotus.
Jos Sally kuikit ja näet tämän niin laitahan kommenttia,
onko sinnepäinkään millaista halusit. :)
Jos ei, niin uutta tulee uunista ;)

Kiitokset kommenteista edelliseen postaukseen.
Ja tervetuloa uusille lukijoille!

Tänään piti ommella enemmänkin, mutta saldo jäi nyt tähän yhteen tuotokseen.
Olin iltapäivällä monta tuntia haahuilemassa Ideaparkissa esikoisen kanssa
ja etsimässä lapsille ja itselle vaatteita perjantaisiin, lasten isovaarin hautajaisiin.
Ja se keikka vei sitten viimeiset mehut tästä tätistä.
Mutta huomenna on onneksi taas vapaapäivä ja ompelukonetta ois ajatus laulattaa!

Mukavaa torstaita ystävät :)