sunnuntai 17. tammikuuta 2010


Viikko on taas vierähtänyt edellisestä postauksesta. Viikkoon mahtuu monenlaisia tapahtumia. Meidän perheessä aika monella on nyt kova innostus urheiluun, kesäksi kuntoon tai jotain selaista varmaan :) No siitä innostuneena sitten itsekin suuntasin keskiviikkona työpäivän päätteeksi uimahalliin vesijuoksuun. Ihana olo oli sen jälkeen joo. Mutta seuraavana iltana sitten kun olin huhkinut verenmaku suussa ja saanut alakerran siivottua, iski outo tunne toiseen jalkaan. Tuntui ettei siihen voi oikein 'luottaa'. Ja sama jatkui perjantaina. Kävin sitte tohtorin juttusilla. Iskiasvaivaa hän minulle kaupitteli ja nyt sitten muutama päivä iisisti ja sitten uusi aloitus urheilurintamalla hiukan rauhallisemmin :)

Kevättuulet puhaltelee tänne meille ainakin aika lujaa jo. On niin monta hyvää ideaa päässä muhimassa... sisustusta ajattelin vähän järjestellä uusiksi kun saan bongailtua kaikki tarvittavat jutut ja sitten ne tarvittaessa fiksailtua sopiviksi. Keittiö nyt lähinnä on mielessä ja olohuone, koska ovat vähän niinkuin samaa tilaa. Meillä on keittiönkaapit, jotka haluaisin maalata valkoisiksi, mutta en tiedä uskaltaako tuumasta toimeen ryhtyä. Entäs jos ne meneekin pilalle? Takan haluaisin maalattavan myös valkoiseksi. Olen siitä maininnut jo kohta kaksi vuotta miehelle säännöllisen epäsäännöllisesti. Vielä hän ei ole siihen suostunut, mutta ehkä jo taipumassa sinne haluamaani suuntaan ;) Kirpparille tekisi mieleni ja sinne taidan huomenna aamusta suunnistaa kun muut lähtevät omille teilleen. Siellähän sitä tulee sitten rauhallista kävelyä samalla harrastettua. Tänään taidan kaivella ompelukoneen esille...

Ihanaa sunnuntaita!


4 kommenttia:

  1. Ne kaapit! ONNISTUU taatusti!
    Hyvä hiominen, pohjamaalaus ja sitten yht'äkkiä, ne ovatkin valkoiset..sanoo nimimerkki "kokemusta on"..hahhah
    Mutta muuten halausta sinne, surullista tuo iskias-vaiva...
    rauhallisesti!
    mummeli tälltä Innalanraitin varrelta

    VastaaPoista
  2. Mä voin hoitaa "penikoita" sillä aikaa kun maalaat!
    Terveisin Appesi

    VastaaPoista
  3. Kiitos mummi :) Ja vaarin apu otetaan aina vastaan ;) Jukka muutes jo myöntyi uunin maalaamiseen, jihuu :D

    VastaaPoista
  4. Meillä kans tuo uuni vääränvärinen, pitäs saada valkoista pintaan,jahka saamme sen "kalenteriimemme". Ovet ovatkin jo valkoiset, kun tekasimme sen keittiörempan.
    Ei kun tuumasta toimeen ja ainahan uusia ovia kaupasta saa, jos ei maalattu lopputulos miellytä :)

    VastaaPoista