keskiviikko 29. syyskuuta 2010

SEKALAINEN SEURAKUNTA

Joo, on meillä ollut aika sekalaista seurakuntaa täällä.
Osa sairastaa, osa ei. Osat niin sanotusti vaihtuvat tiheään tahtiin.
Itse podin alkuviikon ja tänään oli jo hyvä päivä ja suunnittelin huomenna
meneväni töihin.
Mutta, nyt on keskimmäinen rinsessa kuumeessa, joten taidan hoidella
häntä nyt sitten ainakin huomisen kotosalla.

Blogiakin on ollut ajatus päivittää monena päivänä, mutta voimat eivät vain ole siihen
riittäneet. Mutta nyt riittää jo :)

Tänään illasta sain jopa ommeltua jotain,
joten tosiaan, terveiden kirjoissa aletaan olla.


Tein tällaisen kivan sydännauhan ja tietysti brodeerasin siihen
vähän tekstiäkin kun kone kerran on tullut hankittua :)
Mielestäni se näyttää ihan kivalta tuossa eteisen kaappivanhuksen ovessa.



Sitten kokeilin varjostimen tekoa ja tässä tuotos.
Jalka on ehkä liian korkea, mutta menettelee nyt uutta odotellessa.


Meidän potilas ja meidän todella siisti olohuone :)
Potilas on innokas neulomaan ja tällä kertaa syntyy
kännykkäpussi.


Kauan odotettuja 'vieraitakin' saatiin kun vanhin rinsessa poikaystävänsä
kanssa tuli. He kun viettävät paljon aikaa poikaystävän kotona, kun kouluun kulkeminen
sieltä käsin on paljon helpompaa ja mikä parasta heidän mielestä niin saa nukkua aamulla pidempään.Pienin rinsessa oli kovin mielissään näistä 'vieraista'
ja roikku perässä kuin takiainen :)


Ja lopuksi muttei vähäisimpänä mainintana tunnustus, jonka sain jo viime viikolla
ihanaiselta anopiltani Tuksulta blogista Wanha Mummula.
Kiitos kaunis!

Tämän olen jo niin monissa blogeissa nähnyt että en sen kummemmin laita
kenellekkään tietylle eteenpäin vaan heitän sen teille kaikille,
nappaa kiinni jos blogissasi ei tätä vielä ole.
Ihania blogeja on niin paljon. Ja koko ajan löytyy lisää uusia tuttavuuksia :)
Siinä kivasti illan tunnit vierähtää kun niitä lueskelee!

Ihanaista loppuviikkoa teille!

14 kommenttia:

  1. Tämä flunssa tuntuu olevan sitkeää ja tosiaan kiertää toiselta toiselle.
    Ihania ompeluksia olet taas kerran tehnyt.
    Pikaista paranemista prinsessallenne ja mukavia syyspäiviä koko perheelle.

    VastaaPoista
  2. Ihania ompeluksia taas olet saanut tehtyä:). Hienoa!
    Tipumista sinne, jokaiselle:) Kurja tauti ja kun se mene kuitenkin aina läpi koko perheen :(
    Ei kiva!.
    Illan jatkot!
    tuksu-mummeli-anoppi

    VastaaPoista
  3. Pikaista paranemista, itsellä meinaa kyllä mennä hermo sairastaessa ;)

    Kivoja ompeluita olet tehnyt. Mikä kone sinulla on?

    VastaaPoista
  4. Kiitokset, kyllä toivutaan ja taas kerran mennään päivä kerrallaan!

    Merja, ostin vasta tuon Brotherin brodeeraavan koneen. Ja oon aika tykästyny siihen :)

    VastaaPoista
  5. Ihania ompeluksia :) Mulla on myös mietinnässä brodeeraavan koneen osto, mutta maksavat vaan niin paljo etten oo ainakaan vielä malttanu satsata siihen.

    Pikaista paranemista myös teidän porukalle! Kuuluu vähäsen jokasuunnalta nyt että sairastellaan :/

    VastaaPoista
  6. Hienolta näyttävät ompelukset! Parannelkaa rauhassa ja mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  7. Mirka: kyllä minäkin pitkään ja hartaasti mietin ja harkitsin ja lykkäsin. Mutta katunu en ostosta ole. Joka kerta kun koneen ääreen istahdan, opin jonkin uuden hienon koneen 'salan' :) Suosittelen lämpimästi hankintalistalle!

    Anis: Kiitos :) Parannellaan juu ja minullakin onneksi on nyt viikonloppu vapaata töitä, jee :)

    VastaaPoista
  8. Taitava vaimo minulla! t. Miäs :-)

    VastaaPoista
  9. Hieno tuo sydännauha! Taidanpa kopioida ideaasi.. :) Kiitos ihanasta blogista, taisit heti ensi kertaa tänne eksyessäni saada ahkeran lukijan!

    VastaaPoista
  10. No kiitokset miähelle :)

    Astalan emäntä: kiitos kaunis kivasta kommentista :) Ja sydämellisesti tervetuloa joukkoon!

    VastaaPoista
  11. Tuon vanhimman rinsessan elämänvaihe tuntuu jotenkin tutulta. Jos oikein muistan niin historia toistaa itseään? ;)

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti voitte jo paremmin! Tautia taitaa olla liikeellä, meilläkin vähän jokainen kipeenä...

    Kivoja juttuja olet taas brodeerannut!

    VastaaPoista
  13. meillä kanssa flunssassa. pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  14. Pikaista paranemista koko porukalle!

    Hienon sydänrimsun olet tehnyt. Ja nuo brodeeraukset tekevät niistä upeat.

    Kyllä sinulla on hyvä apuri leipomisessa. Katselin tuota edellistä postausta. Oikein hymyillytti, kun oli niin hyviä ilmeitä.

    Mukavaa viikkoa sinulle!!

    VastaaPoista