Pohjoisen reissu oli mukava ja onnistunut.
Mukaani lapsuudenkodista sain aivan ihanan valoryijyn,
jonka äitini oli minulle tehnyt.
Ja nyt se on omalla 'aitio' paikallaan ruokailuerkkerissä.
IHANA!
Kiitos kaunis äitille tästä!
jonka äitini oli minulle tehnyt.
Ja nyt se on omalla 'aitio' paikallaan ruokailuerkkerissä.
IHANA!
Kiitos kaunis äitille tästä!
Sukkaprojekti etenee hitaasti, mutta varmasti. Toinen on jo valmis ja toinen hyvästi vaiheessa. Junassa sain neulottua paluumatkalla ihan rauhassa kun pikku-neiti leikki muiden pienten matkustajien kanssa. Matkustettiin takaisin leikkivaunussa ja matka ei tuntunut ollenkaan niin 'puuduttavalta' kuin pohjoiseen mentäessä :)
Kotona onkin sitten ollut niin paljon arkisia askareita, että ei ole ehtinyt neulomista harkita. Joulu on siivottu pois ja nyt nautiskellaan taas vaaleasta kodista ilman joulunpunaista! Ja odotetaan tietysti kevättä suurella innolla.
Maanantaina alkaa arkinen aherrus. Lomat loppuu meiltä kaikilta ja lapset palaa kouluun ja päiväkotiin ja me aikuiset töihin.
Minulla on maanantaina ensimmäinen koulupäiväkin taas loman jälkeen ja innolla odotan uusia haasteita sillä rintamalla.
Mukavaa viikonlopun jatkoa!
Virpi :)
Psst: Lisäsin vielä tuon lähikuvan ryijystä niin saa paremman kuvan siitä millainen se lähemmin tarkasteltuna on :)
Onpas kaunis valoryijy. Osaisinpa itsekin neuloa, mutta ei se vaan luonnistu :)
VastaaPoistaSiskoni anoppi oli tehnyt ihanan punaisen valoryijyn nuorenparin uuteen kotiin ja ihastuin täysin. Tuollainen olisi mukava itsellekin! *osaisinpa tehdä*
VastaaPoistaTosi kaunis tuon sinun saamasi valoryijy ja sopii erkkeriin täydellisen hienosti!
Tanja
Johanna: En minäkään ole mikään haka tuossa neulomisessa, mutta hitaasti, hitaasti ;) Ihan hauskaa puuhaa se on, kun on oikeasti aikaa istua ja tehdä.
VastaaPoistaTanja: Juu itse ihastuin kans ikihyviksi tuohon ryijyyn ja sopii niin kivasti juuri tuohon. Kuulemma on aika isotöinen ja hidas tehdä, mutta IHANA :)
Hienon paikan on valoryijy saanut!
VastaaPoistaOmani laitoin eteiseemme ja taidan vaihtaa sen kyllä näkyvämmälle paikalle, on ne niin kauniita tekeleitä että ansaitsevat arvoisensa paikan päästääkseen kunnolla esille. ;)
Kaunista neuletta teet sukkiin! <3
Jäin miettimään että miten pohjoisesta oikein olet kotoisin...?
Mukavaa arkea teidän perheeseen - mutta nauttikaahan ensin tästä viikonlopusta! :)
Marielisa: Oletko itse ryijyn tehnyt? Mä valitsin ryijylle paikan, josta se näkyy aika laajalti alakerrassa :) Koillismaalta olen kotoisin ja opiskellut aikanaan Oulussa... työn perässä perheen tuonut tänne Pirkanmaalle muutama vuosi sitten.
VastaaPoistaAivan ihana ryijy...todella talvisen raikas,kuin hohtava hanki.
VastaaPoistaValoryijy on kyllä upea ja kauniisti valo tulee läpi!
VastaaPoistaMukavaa sunnuntaita!
Hei Virpi,
VastaaPoistaKyllä olen itse valoryijyni tehnyt reilut 3v sitten. :)
Blogissanikin on siitä muutama kuva, ainakin tulee nyt mieleen viime joulukuulta yksi sekä muistakseni marraskuulta -09 toinen.
Isotöinen se oli kyllä tehdä, mutta ehdottomasti vaivansa väärti! Nyt haluaisin tehdä neliön muotoisen uuden... ;))