keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Kiertoajelu




Eilen aamupäivällä lähdimme esikoisen kanssa ajelulle. Määränpää oli Marjamäen pajutila. Ihanaa siellä on aina. Maisema talvisen kaunis, ihan erilainen tietysti kuin kesällä. Harmi, kun oli niin kylmä ettei paljo ulkona olevia kojuja tehnyt mieli koluta. Yhden ihanan löydön hyisistä kojuista kuitenkin ehdin tehdä, tuo lyhty. Se on juuri sellainen, mitä olen koko syksyn metsästänyt. Ja nyt se löytyi, puolihintaan, joten säästöäkin tuli taas ;) Elina löysi itselleen kauniin peltisen ruusurasian. Alkaa hänelläkin olla jo melkoinen sisustusinto päällä, ja se on mamman mielestä ihanaa :)

Pajutilalta lähdettyämme emme malttaneet vielä kääntää auton nokkaa kohti kotia vaan kävimme vielä Kuljussa, Iittalassa ja lopuksi vielä Hämeenlinnassa Prismassa. Ihana, ihan oikea vapaapäivä! Illalla vielä saunottiin ja katseltiin leffoja lasten kanssa puolilleöin :)

Tänään on sitten valmentautumista arkeen, joka alkaa meidän perheessä huomenna. Pienin rinsessa saa olla vielä 'lomalla', huomenna mummin hellässä huomassa ja perjantaina kummitäti viettää vapaapäivää hänen kanssaan.

Rentouttavaa loppiaista!



3 kommenttia:

  1. Komee lyhty. Pajutilalla on aina ilo poiketa.

    VastaaPoista
  2. Kaunis lyhty ja hienolta kuulostaa tuo tytär/äiti-päivä!
    Sellaisia tarvitaan.
    Mummeli Innalanraitin varresta

    VastaaPoista
  3. Hyviä talvisia kuvia.Täällä nyt aamulla pakkasta 30 astetta.
    äiskä

    VastaaPoista