perjantai 13. toukokuuta 2011

JA TAAS PERJANTAI...

Heippa pitkästä aikaa! Viikko on taas vierähtänyt edellisestä postauksesta. Aika on mennyt töitä tehdessä ja sitten niistä elpyessä. Tänään vietettiin pienen rinsessan kanssa oikein kunnon shoppailupäivä ja kyllä meillä oli mukavaa! Käytiin Tampereella Plantagenissa, Ikeassa ja Tallipihalla. Oli hyvä tuuri, kun Villa Harmonie sattui olemaan auki ja päästiin pitsi ym. ostoksille :) Sitten otettiin isi kyytiin Tampereelta ja jatkettiin shoppailua Ideaparkissa. Käytiin syömässä oikein hyvin Martinassa ja sitten pikku rinsessa pääsikin PiiPoohon leikkimään ja me tehtiin ostokset sillä välin. Pakko kehaista... oli aika makeeta ostaa pari-kolme numeroa pienempiä housuja kuin viime kesänä ;) Jep, eli hyvä päivä takana! Alla vähän kuvia ostoksista.


Ikeasta ihania pilkullisia laseja ja lasinaluset + kori Villa Harmoniesta


Plantagenista ostettiin kukkasia ja muutama pääsi jo ruukkuun asti. Pieni rinsessa sai ihan ikiomat puutarhavälineet ja kyllä oli odottavan aika pitkä, kun odotti että pääsee niitä testailemaan :)



Loppuun vielä kuva sangen tyytyväisestä neidosta, jolle äiti heltyi ostamaan jo pitkään haaveillun potkulaudan. Huomatkaa pinkit renkaat ;)


Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

21 kommenttia:

  1. Ihana päivä ollut teillä! Ihanaa viikonloppua myös toivottelen:)

    VastaaPoista
  2. No teillä on ollut mukava päivä.
    Monessa paikassa kerkesitte käymään.
    Komean potkulausan sai pikkuneiti, eikö ihmekään että on niin tyytyväinen ilme.

    VastaaPoista
  3. Ensinnäkin Onnittelut vaatekoon pienenemisestä! Upea juttu aina kun joku onnistuu siinä projektissa. Aivan varmasti oli mahtava tunne vaatekaupoilla!

    Ja toiseksi ihanat ostokset ja ennen kaikkea nuo lasit! Näyttävät niin hyviltä että on suunnattava siis Ikeaan mitä pikimmin:)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihana päivä ollut teillä :)
    Voin vain kuvitella miten olisi varmaan mukavaa saada ostaa pienempää kokoa vaatteita, ONNITTELUT !
    Itse sairastelen vielä polveani, joten nyt on lenkkeilyt sun muut pyöräilyt tauolla. Ens viikolla pääsen ortopedille.
    Mukavaa viikonloppua teille !

    VastaaPoista
  5. Kerrassaan ihania ostoksia, nuo rottinkijutut ihan yli ihania, tahtoo kanssa :D

    VastaaPoista
  6. Ihana päivä teillä on ollutkin :) Mun pitää huomenna mennä kesäkenkä-ostoksille meidän IsoKenkäisen kanssa :)
    Mukavaa viikonloppua sinne
    tuksu-mummeli

    VastaaPoista
  7. Pikkuneidille terveisiä, että kypärän asento on hieman liiaksi takaraivopainotteinen ;-)

    VastaaPoista
  8. Voi olipas teillä kiva päivä! Ihanat ostokset ja niin onnellisen näköinen neiti :)

    VastaaPoista
  9. Mistäs se Jukka nyt osaa ottaa kiinni Susta?

    VastaaPoista
  10. Onnittelut koon muutoksesta :D
    Ja aivan ihanat ostokset. Mulla on sormet syyhynneet sisustusostoksille jo pitkään, mutta yritän koko ajan tolkuttaa itselleni, että säästäisin "paukut" siihen kun tuo takaterassi joku päivä valmistuu... Katsotaan :D
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Ihania jutuja Tahtoo kans ikeaan!! :)

    VastaaPoista
  12. Ihan ensiksi, ettei unohdu! KIITOS! paketti on jo mennyt perille äipän osoitteeseen ja odottelee minua siellä, jee!

    Sitten... Ihania ostoksia ja löytöjä ja tosi päheä potkulauta tytöllä!!! On muuten niin ältsin suloinen tuo teidän neiti, että! Tosi ihanan kuulonen päivä teillä ollut!

    Ja loppuun vielä iso ONNEA kilojen pudotuksesta! Tosi huippu saavutus, kyllä kelpaakin kehua!

    Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  13. Kiitokset teille kaikille kivoista kommenteista :) Vuorotyöläisen 'arki' alkanut eli viikonloppu menee taas töiden parissa ja ensi viikkokin, joten postauksia tuskin tulee. Mutta käyn teidän blogejanne kyllä kuikkimassa ja ajan puitteissa myös yritän kommentteja jättää.

    VastaaPoista
  14. Ensimmäinen viikonloppu mökillä.
    Lauantai meni siinä mökin siivouksessa eipä muuta ehtinytkään.Illalla sitten saunottiin,mutta uimaan ei vielä tehnyt mieli.Tään oltiin sitten ulkotöissä aurinkoisessa säässä.

    VastaaPoista
  15. Ihanan tyttöjenpäivän olette taas saaneet viettää yhdessä:)
    Kivoja ja kauniita ostoksiakin on näköjään tarttunut matkaan, potkulauta, pinkkine pyörineen on ihan paras!!!
    Lokoisaa illanjatkoa koko perheelle:D

    VastaaPoista
  16. Ihania ostoksia:) Etenkin nuo lasinaluset, oih! Ja kylläpä onkin onnellisen näköinen pikku potkuttelija! Mukavaa viikon alkua sinulle!

    VastaaPoista
  17. Aivan ihania ostoksia olet tehnyt ja ihanissa paikoissa kierrellyt!

    VastaaPoista
  18. Onpas teillä ollut ohjelmaa vapaapäivälle.Aika kyllä menee mukavasti kaupoilla.

    wau,vaatekoko on pienentynyt mahtavasti.Juuri vaateostoksilla se tuntuu mukavalta.

    Mukavaa uutta viikkoa.

    VastaaPoista
  19. Tollaset päivä ovat ihan supereita:) Hienot nuo Ikean pilkkulasit - pääsispäs käymään siellä!

    Jukrat mut teil on hieno terassi ja hauska yhteensattuma, meilläkin on nyt terassilla kiikkustuolit:)

    Pinkkiä sen tytöillä pitää olla renkaissakin:)

    Mukavaa tätä viikkoa!!!

    VastaaPoista
  20. Tollasia päiviä kun olis aina kerran kuussa, kyllä mieli pysyis vireenä ;)
    ONNEA! Tosta vaatekoon pienentymisestä.
    Kävin klikkaantumassa lukijaksesi.
    Tuttu naama kommenttilootasta jälleen,
    mutten ollut kuitenkaan käynyt blogissasi.
    Täällä oliki sulosta.

    VastaaPoista
  21. Samantapaisia haaveita täällä... ;) Tytär haaveilee potkulaudasta ja äiti pienemmästä vaatekoosta ja yhtä kauniista kesäkukkasista kuin siellä. Onnea sinulle!

    VastaaPoista