torstai 1. joulukuuta 2011

MIHIN SE AIKA KATOAA?

Heipsan pistkästä aikaa taas! Mihin se aika oikein katoaa? Tuntuu ettei viikolla ehdi mitään kotona touhuilla, saati sitten päivitellä blogia. Paljon ois kaikenlaista touhua mielessä, mutta aika ei vain riitä. Niitä lisätunteja vuorokauteen vois laittaa tilaukseen. 

Viime viikonloppuna sain sentään laiteltua jo vähän jouluvaloja ikkunoille. Tosin osa odottaa kiltisti vielä tuossa eteisen sohvalla ikkunoihin pääsyä. Ihme juttu, kun eivät ole siitä viikossa itse mihinkään osanneet kivuta ;) Onneksi huomenna on perjantai ja on pari päivää aikaa touhuilla omia juttuja! Harmittaa vähän kun en ajoissa hoksannut ja ottanut maanantaiksi vapaapäivää kun tiistainahan on sitten taas vapaapäivä. Ois ollu luksusta touhuilla neljä päivää kotihommia. 


Keittiön ikkunalla on kynttelikkö, josta tykkään tosi paljon.


Yläkerran aulaan laitetaan tänä jouluna lasten toivomuksesta vähän punaista, tekstiileissä ja muissakin jutuissa. Sattuikin hyvin, kun tämä ihana punainen tähti löytyi omista varastoista. Stockmannilla löytyi viikko sitten kivat punaiset, jouluiset tyynynpäälliset, joista tässä ei nyt kyllä kuvaa ole.


Olohuoneeseen pääsi tuo ihana valkoinen tähti, joka koristaa meidän ikkunaa jo viidettä joulua.

Tänään otin varaslähdön töistä. Oli tietokoneet jumissa ja hommat ei oikein edennyt niin päätin lähteä kotiin touhuilemaan (tämä varaslähtö kyllä kostautuu huomenna kun pitää mennä aamulla aikaisin paikkailemaan hommia). Kotona oli tarkoitus tehdä perheelle ruokaa, mutta kun ei paljon perheenjäseniä näkynyt niin aloikin tekemään joulukortteja :) Osan sain tehtyä ja 'tehtailu jatkuu viikonloppuna. Kivaa hommaa kun saa rauhassa tehdä !  Mutta  nyt  arkisempiin touhuihin ja pyykit kuivumaan ja sitten Pilatekseen mars.  

Ihanaista tulevaa viikonloppua teille kaikille tänne kuikkiville!

9 kommenttia:

  1. Valoista ja tähtösistä onkin kiva aloittaa joulun levittäminen kotiin. Niin minäkin olen meillä tehnyt.
    Aika upea muuuten tuo punainen tähti!

    Ja kiitos lähetyksestä! On ihana. Ja jo omalla paikallaan sohvalla;)

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Jokos perheenjäsenet ovat tulleet piiloistaan?

    VastaaPoista
  3. Ihania tunnelmanluojia teillä siellä!
    Kuule ihan sama täällä, että päivät senkus viipottaa ohi, postattavaakin pis vaikka kuin, mutta ei vaan tunnu aika riittävän tässä koneella istuskella...
    Mukavaa joulukuuta!

    VastaaPoista
  4. Ihan sama juttu se on täälläkin, valoista ja nisseistä alkaa joulun laittaminen:) Voi miten kauniilta teillä näyttääkään olohuoneessa! Oikein rauhallinen joulutunnelma<3

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana tuo punainen tähti. Jouluvaloja olen laittanut ikkunoille jotain muuta sitten myöhemmin.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat paperitähdet. Meilläkin semmoisia valkoisina joissa sydän kuvioita...pilkkufanina kyselenkin että mistä tuo ihana punainen pilkkutähti on =)

    VastaaPoista
  7. Kamomilla: Kiva kun tykkäsit :)

    Ahti: Juu ja vaihdelleet piilojaan jo moneen kertaan eilisen jälkeen :)

    Liisa: No hyvä että muutkin potee ajanpuutetta :) Ihanaista joulukuuta teillekin!

    Heidi: Kiitos kaunis :)

    äitee: Mukavaa viikonloppua teillekin sinne ja halit iskälle <3

    mammamiau: Tuon punaisen tähden taisin ostaa viime vuonna Clas Ohlsonilta. Ja se on kyllä aika söpö :)

    VastaaPoista
  8. Tutulta tuntuu täälläkin. Päivät valuvat sellaisella vauhdilla. Olisipa kone jolla pysäyttäisi ajan... Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Mihin se aika nyt muka katoaisi, lapsiperheessä, johan nyt ihan hulluja puhut:):)

    Sitäpaitsi, neljän päivän vapaa on jo ihan turhaa ylellisyyttä, niin että töihin vaan maanantaina, mars mars !!!!!!

    Pidetäänpä yhteyttä:D

    VastaaPoista