sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Ompeluksia

Tänään kun tulin töistä, iski ihan armoton ompeluhimo. Oli pakko kaivaa kone esille, vähän ihania kevään värisiä kankaita ja sommittelu alkoi. Mielessä olikin jo jotain, mitä olen ajatellut ommella...

... ja tällaiset syntyi. Kaksi samanlaista tyynynpäällistä eteisen pienelle puusohvalle. Aika hempeät, kivat kevättä odotellessa :) Kun kyllästyn voin siirtää ne pienimmän ja keskimmäisen rinsessan huoneeseen, värimaailma osuu hyvin yhteen!

Ompeluhimo tälle päivää tyydytetty. Nyt väsyttää! Muutama yö mennyt aika vähillä unilla, kun aamuun on pitäny raahautua töihin. Lapsilla on lomarytmi päällä ja meillä siis valvotaan myöhään ja myös nukutaan aamulla pitkään. Tai no siis nukkuu ken kykenee. Nyt pitäisi alkaa palata normaaliin rytmiin, etteivät torstaina sitten nuku koulussa :) Voi olla aika haasteellista mutta yrittää täytyy. Loma on ollut paikallaan, jospa lapset nyt jaksaisivat taas hetken pakertaa. Ja kohtahan se on jo hiihtoloma ja on missä hiihtää :)

Lumisin pakkasterveisin








8 kommenttia:

  1. Ihanat tyynyt!
    Rytmit taitaa olla sekaisin joka talossa. Pikkuhiljaa pitää ruveta oikeasti totutautumaan koulaisten järjestykseen.
    Samu ensin tekee vielä Hesan matkan....
    ja me siis jatkamme remonttirojektia...
    ja mä alan siivota joulua pois.
    halaus!
    tuksu-mummeli

    VastaaPoista
  2. Oikein suloiset tyynynpäälliset.
    Niin, rytmi on tääläkin sekaisin kun vanha seinäkello.
    Noitten murkkujen kanssa on hankalaa rytmin palauttaminen.
    Niille kun huutaa yläkertaan että nukkumaan niin vastaus kuuluu , joo joo , kohta. Menee tunti jos toinenkin ja sama toistuu - joo joo , kohta. Ei se auta nyt kun tehdä pojille peti tähän keskikerrokseen ja kertakaikkiaan laittaa ne nukkumaan. Tämmöstä täälä meillä.

    VastaaPoista
  3. ihnat tyynyt!
    täälä myös rytmit päälaellaan.. josko ne sieltä taas löytyis, kun arki koittaa..;)

    VastaaPoista
  4. Kyllä se viimeistään ensimmäisen koulupäivän jälkeen taitaa uni tulla ihan säädylliseen aikaan, eli ei oteta asiasta ressiä :)

    VastaaPoista
  5. Tosi ihania tyynyjä.Pitäisikös itsekin alkaa värkätä jotakin.
    äiskä

    VastaaPoista
  6. Ihanan raikas uusi ilme täällä blogissa!

    Mekin siivosimme jo joulun nurkista - joten eiköhän julisteta kevään odotus alkaneeksi!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Sally :) Julistamme siis kevään odotuksen virallisesti alkaneeksi!

    VastaaPoista
  8. Rytmit päin seiniä täälläkin...nooh,siperia opettaa ja eiköhän ensi viikolla tosiaan jo olla ruodussa;-)
    Kummasti se mieli kääntyy kohti kevättä heti joulun jälkeen:)

    VastaaPoista