maanantai 7. helmikuuta 2011

AKKUJEN LATAUSTA

 Eilen käytiin tervehtimässä suvun uusinta tulokasta Valttia. 
Voi kuinka suloinen tuo pieni onkaan. Ja se vauvan tuoksu, se on aina vaan yhtä huumaava :)
Joku nyt miettii, että tarttuiko vauvakuume. Ei, se kuume ei enää minuun tartu. Olen ns. eläkkeellä noista hommista, kyllä näissä viidessä muksussa on meille ihan riittävästi! Mutta sitä en voi kieltää ettenkö vauvoista tykkäisi :)
Joskus sitten mummina toivottavasti saa taas vauvoista nautiskella...


Tänään on vietetty pienimmän rinsessan kanssa akkujen latauspäivää! Aamulla katseltiin lastenohjelmat ihan rauhassa. Sitten alkoikin synttärikutsujen teko ja ne vietiin päikkyyn kavereille.
On ulkoiltu ja laskettu mäkeä, käyty kaksin kaupassa ja sitten vielä innostuttiin leipomaan pullaa. 
Illasta kun isäntä lähti tyttöjen kanssa salille ja isoveikka pienen rinsessan kanssa luistelemaan, minä tyttö nykäisin tunnin tirsat. Olo alkaa olla ihan sellainen että ois taas elossa :)
Jospa nyt jaksais neljä päivää töitä ja sitten oiskin viikonloppu vapaata!

Nappasin tuon yllä olevan kuvan ulkoillessa aamupäivällä. Tuulimyllykin on hautautunut hankeen, aivan kuin kaikki muukin. Lunta on jo nyt ihan liikaa ja lisää on luvassa, yök.
Tule jo kevät!


5 kommenttia:

  1. Hyviä eläkepäiviä "noista hommista"! (Hih-hih)

    VastaaPoista
  2. Kyllä se vauvojen tuoksu on huumaavaa :) Akkujenlatauspäivät on kivoja, meilläkin oli sellainen kun neiti on ollut hieman kipeänä, ollaan vaan kateltu leffoja viltin alla.

    VastaaPoista
  3. Tarttis kanssa tuollaisen latauspäivän =). Vaikka mulla onkin viikonloput vapaita, täytyy silloin urakoida noita tekemättömiä kotitöitä. Mutta arkivapaa kuullostais tosi kivalta, eikä ketään sairaana ;-)

    Minäkin jo "eläkeläinen", vaikka podenkin kroonista vauvakuumetta. Jossain vaiheessa sitä on vain myönnettävä, että ei vain kykene enempää. Onneksi saan 4 kk kummipojan lauantaina kylään.

    -Tuija-

    VastaaPoista
  4. "Lunta on jo nyt ihan liikaa ja lisää on luvassa, yök."

    Hahahahaha!! :-)

    VastaaPoista